Mua nan tai kuulostaa japanian kieleltä
Hyvää terrorismin vuosipäivää silmäpussilapset!
Noin viisi vuotta sitten koko vitun maailma meni ihan totaalisesti vituilleen muutaman lentokoneen törmäilyn takia. Pitäkäämme siis yhden minuutin hiljainen hetki ihmisen aivotoiminnan loppumisen muistoksi.
...
No niin. Asiaan.
Olin perjantaina katsomassa Disgrace- ja the Mutants-orkesteria semifinaalissa. Mukavaa oli ja hauskaakin.
Ystävälläni Johnny Libidolla kävi todella KOOKAS flaksi. Kuin yöstä, the mutantsien keikan aikana, tavastian kaunis baarimikotar kävi hakemassa Johnnyn tekemään sukupuoliseksiä.
Johnny ei päässyt lavalle edes laulamaan kun nautti rakkauden hedelmiä takahuoneessa. Toivottavasti ei syönyt kuoria...
Vittu.
Laillahan tuommoinen pitäisi kieltää.
Lauantaina veljeni AQ saapui pistämään Helsingin tasaiseksi. Nautimme toistemme seurasta: Leikimme piilosta, hakkasimme toisiamme ja maistelimme värisilmän makoisia tuotteita.
Illan kähmeessä hiivimme keskustaa kohti ja huomasimme Lasipalatsin edessä IHAN VITUN MONTA POLIISIA. Pollareita oli varmasti noin 300 ja laskimme yhteen kadunkulmaan yli 50 poliisiautoa.
Huh huijaa. Olipas yliampuvat turvajärjestelyt. Miksi siellä oli 500 mellakkapoliisilla kun vastassa on 30 kasvissyöjähippiä ja kiljupunkkaria, jotka kaatuvat jo pelkästään kovasta tuulesta? Sama kuin yrittäisi kivittää ikkunaa rikki planeetalla.
No ei siellä mitään enää tapahtunut eikä ollut tapahtunutkaan, eli se siitä showsta.
Kiitos taitaa kuulua terrorismia vastaan sotiville ja terroristeille itselleen.
Vittu kun alkoi ottaa taas paneeliin tuo terrorismivouhotus. lieneekö niitä vitun terroristeja edes olemassa? Ei oo näillä kylillä ainakaan näkynyt. Entäs teillä päin?
No eilen söimme kolme pitsaa terrorismikrapulaan ja vein AQ:n juna-asemalle. AQ on reipas mutta jakautunut nuori mies. Se meni takaisin armeijaan harjoittelemaan mellakoitsijoiden mukilointia vaikka on hippi henkeen ja vereen.
Ihme muuten kun SuPo ei napannut AQ:ta talteen. Viimeksi AQ oli täällä vappuna polttamassa makasiineja. Nyt kun se tuli tänne, aiheutti se taas mellakan ja helvetillisen poliisioperaation. Yhteensattumako?
No hauska homma ainakin.
Johan tässä tulikin yhdelle päivälle.
Kerron huomenna lisää niistä kumipampuista, taksiin oksentelusta ja kebabkioskin laajennuksesta.
Menossa: Terrorismin vastainen sota
Tulossa: Sota ihan vitun kaikkia vastaan
-Api
ps. Muistakaa katsoa Kylmä rinki tänään 23.20 Neloselta. Se on loistava KÄSIKIRJOITETTU tv-ohjelma.

1 Comments:
At 9:43 PM,
Anonymous said…
No onpas sinulla ollut terroristinen viikonloppu..Voe sentään.Sinun takiasi ne poliisit siellä oli kun oli arvattavissa,että sinä saatat alkaa siellä mahdollisesti kebab päissäsi mesomaan.Se on jo iso riski kun kuulee sinun ja AQn saapuvan kylään.Siihen on valmistauduttava huolella!
Post a Comment
<< Home