Lauantaisin Etelä-Suomi on ihan savuissa
Yllä olevaan otsikkoon viitaten, totean, vain, että, onpas, mukavaa, kun, koko, Suomen, niemi, haisee, ihan, savuilta.
Siis Venäjän metsäpalojen savuilta. Onkohan Alexanderilla ja Jevgenillä lähtenyt tulitikkuleikit hieman käpälästä?
Tänään antisankarimme Api menee katsomaan Formula 1-autoa Rautatientorille. Siitä tulee varmaan jättikivaa. Sinne tulee myös työkaverini Ittna Saakaiho (mahtava salanimi).
Sääntöjä elävää Formula 1-autoa katsomaan meneville:
Aina kun lähtee katsomaan elävää Formula 1-autoa Rautatientorille, on jokahisen syytä ottaa mukaan kuulonsuojaimet.
Kuulonsuojain suojaa korvaa matonta korvaa ylisuurelta melusaasteelta ja säästää kuuloaistia tulevia kuulohavaintoja varten.
Elävästä Formula 1-autosta Rautatientorilla lähtee hyvin korkeataajuinen meteli.
Tästä syystä on jokahisen syytä ottaa mukaan kuulosuojaimet.
Ei myöskään voida jättää painottamatta mäyräkoiran ja jaloviinapullon tunnelmaa kohottavaa vaikutusta.
Yleisen viihtyvyyden nimissä Puolustusvoimat ja Pelastakaa Saimaannorppa - säätiö suosittelevat jokaisen rippikoulun käyneen varustautuvan täksi illaksi vähintään yhdellä mäyräkoiralla ja jaloviinapullolla.
Jos ei ole mahdollisuutta tulla katsomaan elävääkuollutta Formula 1-autoa Rautatientorille, Pelastakaa Nestori Miikkulainen - säätiö suosittelee perunakellaria ja rengasrautaa.
Api lausuu Kankkusrauhan julistuksen Suomen Espoosta:
Kansalaiset, Medbörjare!
Huomenna, jos Jumala suo, on teidän herranne ja vapahtajanne Apin armorikas kankkuspäivä; ja julistetaan siis täten yleinen kankkusrauha kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään, sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja kankkuspäivää jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät. Lopuksi toivotetaan maan kaikille asukkaille fantastista kankkuspäivää.
I morgon, om Guds swamp, är det din herr och freeare Apis mercyfull dagen efter dagen; och där för posters överallt dagen efter inte krieg men det andra ord bla bla blab och samma på svenska.
HIP HEI!
-Api
Puheenjohtaja
Pelastakaa sotamies Ryanair - säätiö

3 Comments:
At 8:31 PM,
Anonymous said…
Vai kaNkkuspäiviä sitä nyt vietästellään..kas kun et vaadi yleiseksi liputuspäiväksi sitä,että sinulla on KAAMEE KAPULA..*nauraa*
krapula EI ISKE VIATTOMIIN;)Lienetkö koskaan moista kuullut?
At 8:55 PM,
Kura said…
Vaiha Api kaljottelu kokonaan joiruihin.
Ei tuu rapsoja.
At 3:00 PM,
qA said…
Aku oli lauantaina 7 tuntia särkänniemessä! ARVAA OLIKO KIVAA? voi jukopliut, 5 kertaa tornadossa ja monesti muissaki!
Post a Comment
<< Home